Kasvattajakilpailu

Suomenratsujen kasvattajakilpailua kuusivuotiaille suomenhevosille on käyty vuodesta 2003, perinteisesti Suomenratsujen Kuninkaalliset -viikonlopun yhteydessä syyskuussa Ypäjällä. Kasvattajakilpailulla pyritään rohkaisemaan suomenhevosten ratsukasvatusta sekä tarjoamaan nuorille hevosille tavoitteita ratsukoulutusurallaan. 

Kasvattajakilpailun kokonaispalkintosumma on lähes 20 000 euroa (v.2017). Summa koostuu hevosten osallistumismaksuista ja sponsorirahasta. 

Esimerkiksi kummankin lajin – este- ja kouluratsastuksen – voittaja saa vuonna 2018 3920€.

Voittosummasta 25% osoitetaan kasvattajalle ja loput 75% omistajalle. Voittopotti on kasvanut nopeasti sillä vuonna 2011 pääpotti oli 2000 €, joka sekin jo vallan mukava summa. 

Ilmoittautumismaksuja on kerätty vuodesta 2003 lähtien. Hevoset ilmoitetaan kilpailuun jo pikkuvarsoina ja maksut kerätään pieninä erinä vuosittain. Kertynyt raha jaetaan kilpailupalkintoina kasvattajakilpailussa sille ikäryhmälle joka rahan on kerryttänyt.

Kilpailua sponsoroi:

HUOM! Suomenhevostalkoiden lupauksen lunastus: Suora maksoi kasvattajakilpailun ensimmäisen erän vuosina 2014 ja 2015 syntyneille varsoille, joilla on joko isä tai emä kantakirjattu R-suunnalle.