Suomenhevonen

Suomenhevonen – sisulla ja sydämellä

Suomenhevonen on ainoa kotimainen, Suomessa kehitetty hevosrotu. Sen historiaa tunnetaan noin tuhannen vuoden ajalta.. Suomenhevosen käyttö on vaihdellut kulkuneuvosta sotilasratsuun ja työhevosesta ravi- ja ratsuhevoseen.

Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907, jolloin sitä alettiin jalostaa työ- ja ajohevoseksi. Kantakirjaan hyväksyttiin aluksi vain ”suomalaisen hevosen rotupiirteet” omaavia hevosia. 1920-luvulla otettiin avuksi lisäksi käyttökokeet. Myöhemmin jalostus on suuntautunut nykyaikaisen hevosurheilun vaatimukset täyttävien suomenhevostyyppien luomiseen.

Rotuominaisuudet

Suomenhevonen kuuluu yleishevosrotuihin. Se on suorituskyvyltään monipuolinen ja rakenteeltaan sopusuhtainen ja vankka hevonen. Kaula on lihaksikas, selkä vahva ja lautanen laskeva. Jalat ovat kestävät ja liikkeet hyvät. Säkäkorkeus on keskimäärin 157 cm, vaihteluvälin ollessa suuri, noin 135 cm korkeista suomenpienhevosista aina yli 170 senttimetriin asti.

Rautias on suomenhevosen yleisin väri, mutta värien kirjo on runsas – rodussa esiintyy ruunikoita, mustia, ja harvinaisempina kimoja, voikkoja ja päistärikköjä hevosia. Myös hopeageeniä kantavia suomenhevosia on jonkin verran. Valkoiset merkit päässä ja jaloissa ovat yleisiä, suomenhevosessa tavataan myös suomenkirjavuutta (SW1-geeniä). Harja ja häntäjouhet kasvavat yleensä pitkiksi ja runsaiksi.

Suomenhevosen luonne on rauhallinen, rehellinen ja yrittävä. Perusominaisuuksia on myös hyvä eteenpäinpyrkimys, mikä tekee hevosesta kevyen ajaa ja ratsastaa.

Jalostustavoite

Suomenhevosen jalostustavoite on monipuolinen käyttöhevonen. Sitä jalostetaan neljällä jalostussuunnalla: juoksija, työhevonen, ratsuhevonen ja pienhevonen. Tavoitteeseen pyritään suorituskokeiden avulla. Juoksijalla ratkaisevat ravikilpailutulokset, työhevosella veto- ja käyntikokeet, ratsuhevosella kouluratsastuskoe, hypyt ja askellajit sekä pienhevosella ajettavuus/ratsastettavuuskoe, jossa arvostellaan hevosen kiltteyttä ja tottelevaisuutta.

Hevosten soveltuvuus jalostukseen arvostellaan näyttelyssä, jossa mittausten ja rakennekuvauksen lisäksi tarkastetaan hevosten terveydelliset ja perinnölliset ominaisuudet.

Ratsu (R)

Suomen armeija on kautta aikojen käyttänyt suomenhevosta ratsuna. Armeijalla oli käytössään kymmeniä tuhansia suomenhevosia vielä viime sodissa. Maamme puolustukselle hevonen olikin välttämätön vaikeakulkuisessa maastossa. Sotien jälkeen suomenhevosen ratsukäyttö kuitenkin väheni, koska siviilissä ratsastuksen harrastus oli vähäistä.

1960-70 lukujen taitteessa ratsastus harrastuksena alkoi yleistyä voimakkaasti ja samalla myös suomenhevosen ratsukäyttö. Vuonna 1971 aloitettiin kantakirjaus ratsuhevossuunnalle. Suomenratsut ry, joka edistää suomenhevosen monipuolista käyttöä, perustettiin vuonna 1973. Siitä lähtien on suomenhevoselle järjestetty omia kilpailuluokkia ratsastuksen eri lajeissa.

Suomenhevonen on erinomainen opetushevonen ratsastuskouluissa. Kokonsa puolesta se käy aikuisratsastajille ja on tasaisen luonteensa ja liikkeittensä ansiosta sopiva ratsu myös nuorille. Suomenhevonen hyppää 120 cm:n esteratoja ja edistyy kouluratsastuksessa nopeasti helppo A-tasolle, parhaimmat vaativalle tasolle.

Suomenhevosissa on rakenteeltaan erityyppisiä yksilöitä. Ratsuksi soveltuu parhaiten kevyt ja ryhdikäs tyyppi. Maineikas jalostusori on ollut Kelmi, joka itse menestyi hienosti kouluratsastuksen vaativalla tasolla, mutta oli myös isänä 130 cm:n ratoja hypänneelle Samulille.

Juoksija (J)

Yli 75 prosenttia suomenhevosista on raviurheilun käytössä. Suomenhevonen onkin maailman nopeimpia ns. kylmäverisiä ravureita. Suomen ennätys 1.18,5a/km on Vitterin nimissä. Toistaiseksi seitsemän suomenhevosta on alittanut 1.20,0-kilometriajan. Ravureiden euromiljoonakerhoon on päässyt ori Viesker.

Kuninkuusravit on suomenhevosen suurin ja tärkein kilpailu, joka järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla. Kuningas- ja Kuningatar-tittelistä kilpailevat oriit ja tammat omissa sarjoissaan kolmella eri matkalla (2000, 1600 ja 3000 m) kahden päivän aikana.

Työhevonen (T)

Suomenhevonen on olennainen osa maamme maa- ja metsätalouden historiaa. Hevosta käytettiin vetovoimana pelto- ja metsätöissä aina 1950-luvun lopulle saakka. Suomenhevonen on kokoonsa nähden maailman parhaita vetohevosia: sisukkaan luonteensa ja ”älykkään” vetotekniikkansa ansiosta se pystyy vetämään painavampia kuormia kuin raskaammat ja suuremmat kylmäverihevoset. Suomenhevosen vetokapasiteetti  nousee jopa 200 prosenttiin sen omasta painosta. Nykypäivän työhevosia ovat myös monipuoliset, hyväluonteiset suomenhevoset jotka toimivat esimerkiksi ratsastusterapian parissa.

Pienhevonen (P)

Suomenhevosissa esiintyy yksilöitä, joiden säkäkorkeus on alle 148 cm. Suomenhevonen oli vielä 1800-luvulla yleisesti pienhevosen mitoissa, mutta sitten alkaneen jalostustoiminnan avulla kokoa pyrittiin suurentamaan maatalouden tarpeisiin. Nykyisin pienhevoselle on kantakirjassa oma jalostussuunta, jossa pienen koon lisäksi on huomioitu hevosen soveltuvuus ajoon tai ratsastukseen. Pienhevonen on sopiva mm. nuorison harrastushevonen. Sitä käytetään paitsi ratsuna, myös yhtä hyvin ajo- ja ravihevosena.

Suomenhevosten määrä

Suomenhevosia on tällä hetkellä noin 19 500 kpl eli neljännes koko Suomen hevoskannasta. Hevosia on ollut eniten 1950-luvulla eli noin 408 000. Vähiten suomenhevosia on ollut koko sen tunnetun historian aikana vuonna 1987, jolloin niitä oli vain 14 000. Sen jälkeen suomenhevonen on ollut mukana maa- ja metsätalousministeriön  uhanalaisten rotujen listalla ja kasvatusta on elvytetty mm. maksamalla EU:n maatalous- ja alkuperäisrotutukia.

Suomenhevonen on selvinnyt maatalouden rakennemuutoksesta raviurheilun avulla ja edelleenkin suomenhevosen tulevaisuus nojaa vahvasti raviurheiluun. Vaikka jo vuonna 1971 suomenhevosen jalostustavoitteeksi asetettiin monipuolinen yleishevonen, joka ravaa, vetää, hyppää esteitä, kulkee koulua ja on toimiva pienhevonen, niin eniten syntyy raviurheiluun suuntautuneita varsoja. Kilpailevista ravihevosista 30 % suomenhevosia ja loput lämminverisiä. Aseman säilyttäminen tuontirotujen kasvavassa joukossa ei ole ollut helppoa.

Suomenhevosen käyttö ratsu- ja harrastushevosena on kasvanut voimakkaasti. On tullut uusia harrastusmuotoja kuten valjakkoajo, pararatsastus ja western.

Kautta aikojen suomenhevosen jalostus on perustunut hyviin käyttöominaisuuksiin: suorituskyky, luonne, liikkeet, kestävyys. Sen vuoksi suomenhevosen jalostusarvosteluvaatimuksissa huomioidaan aina hevosen käyttäjien tarpeet. Suomenhevosella on ilmiömäinen sopeutumiskyky uusiin haasteisiin muuttuvassa yhteiskunnassa. Lue lisää: www.hippos.fi