Suomenratsujen Kasvattajakilpailuun ovat ilmoittautuneet seuraavat hevoset (tilanne 15.4.2026). Mikäli aiemmin ilmoittamasi hevonen ei ole enää listoilla, ole hyvä ja tarkista maksetut osamaksuerät sähköpostilla kasvattajakilpailu@suomenratsut.fi
*-merkityt tammat ovat varsoneet ja voivat sääntöjen mukaan osallistua kisaan valintansa mukaan joko samana vuonna tai vasta seuraavana kuin muu ikäluokkansa.
Muistathan, että Kasvattajakilpailuun voi jälki-ilmoittautua mukaan aina 6-vuotiaaksi asti! Lue tarkemmat säännöt ja maksuaikataulut: SÄÄNNÖT. Esimerkiksi: vuonna 2025 syntyneen varsan voi ilmoittaa mukaan nyt ensimmäisen erän kaksinkertaisella maksulla (yhteensä 50 €), ja jatkossa maksut menevät vuosittain yksinkertaisena sääntöjen mukaisesti, eli 2-vuotiskauden erä 25 € tulee maksettavaksi 31.10.2027.
Kasvattajakilpailussa kilpaillaan koulu- ja esteratsastuksessa, mutta lajivalinta tehdään vasta sinä vuonna, kun hevonen osallistuu Kasvattajakilpailuun. Halutessaan voi myös osallistua molempiin lajeihin maksamalla toisen lajin osalta kaikki maksut yksinkertaisina ennen kilpailua (viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä).
Kasvattajakilpailun upeat palkinnot ovat kaikkien ilmoittautuneiden ansiota, ja jokainen mukaan ilmoitettu suomenhevonen kantaa kortensa kekoon tämän kilpailun mahdollistamiseksi, sillä palkintopotti koostuu aina oman ikäluokan kerryttämistä osallistumismaksuista. Hevosen voittamasta palkintosummasta 75 % kuuluu omistajalle ja 25 % kasvattajalle. Kiitos siis jokaiselle, joka osallistuu näin suomenhevoskasvatuksen tukemiseen!
