Kaikkiaan 15 ratsukkoa oli selviytynyt suomenhevosten koulumestaruusfinaaliin. Kür-kilpailun avaa Jaana Seppänen 13-vuotiaalla oriillaan Kopsahovin Esko. Esitys päättyy ratsastajan vuolaisiin kyyneliin, ja katsomossakin silmiinpistävän moni hieraisee silmäkulmaansa.
”Utopistinen tavoite oli finaalipaikka ja se myö saatiin. Se oli enemmän kuin sata jänistä niin sanotusti. Olen älyttömän tyytyväinen”, Jaana kertoo tuntemuksistaan, kun tovi suorituksesta on ehtinyt jo kulua.
Tässä vaiheessa kilparatsastajan tyylikäs asu on vaihtunut rennompaan kilpailujohtajan hellevaatetukseen – farkkusortseihin ja järjestävän seuran Suonenjoen Vasama Ridersin lippikseen.
Sydämestä ottanut monta kertaa
Jaanan kaksoisrooli on soljunut todellista tunteiden vuoristorataa. Päällimmäisenä hänestä huokuu tyytyväisyys.
”On ollut kivaa, vaikka on ollut aika paljon jännitystä ilmassa.”
Kilpailusuoritustaan enemmän hän on jännittänyt itse kisatapahtuman sujumista. Suonenjokelaiset järjestivät ensimmäistä kertaa mestaruustason koulukilpailun, kansallisten kisojen kokemuksella.
”Vähän sydämestä on ottanut monta kertaa, että miten myö osataan.”
Huoli oli turha, sillä kisajärjestelyt olivat osaavissa käsissä. Suomen Ratsastajainliitto palkitsi Suonenjoen Vasama Ridersin vuoden 2019 tähtiseurana. Perusteina oli muun muassa: iloinen, kannustava ja yhteishenkeä huokuva seura, jolla on mahtava tekemisen meininki.
Master-tason ratsastuksenopettaja Jaana palkittiin samaisena vuonna vuoden ratsastuksenopettajana – aitona, avoimena ja auttavaisena, joka antaa kaikkein arvokkainta eli aikaansa kaikenlaisen hevosurheilun käyttöön.
Talkoovastuuta olivat ottaneet Suonenjoen Vasama Ridersin väen lisäksi naapuriseurat ja ihmiset Itä-Suomen alueelta. ”On älyttömän siistiä, että on tullut niin hyvin porukkaa kaveriksi.”
Omat hevoset treenattu yöllä
Kilpailunjohtajana Jaanan on pitänyt vastata siitä, että kaikki esivalmistelut on tehty huolella ja kisat on järjestelty niin valmiiksi, että hän voi luovuttaa toimivat puitteet puheenjohtajatuomarille: Ole hyvä, voit pitää kilpailut.
Mutta ennen omaa kisastarttiaan Jaanalla oli koko ajan mielessä: Apua, onko nyt kaikki hoidossa ja ovatko kentän lanaukset ja kastelut oikeassa hetkessä. ”Näin ei pitäisi olla, mutta kun se vain oli. Se vei ajatuksia pois keskittymisestä.”
Viikonlopun kisasuoritukset poikivat Jaanalle ja Eskolle yhteistuloksissa kymmenennen sijan.
”Tehtiin omantasoinen suoritus. Nyt on pakko myöntää, että treenit jäivät aivan liian vähälle.
Jaana toimii vastaavana ratsastuksen opettajana sekä Wanhamäen Tallilla että Wanhan Koulun Tallilla. Talleilla on kaikkiaan 18 leiriä pyöritettävänä tänä kesänä.
”Puolet on jo vedetty ja samanaikaisesti yöllä on tehty kisoja ja yöllä treenattu myös omat hevoset. Ikävä kyllä myöntää, mutta ensimmäistä kertaa itse kisassa ratsastin Eskon tähän musiikkiin. Näin huonosti ollaan valmisteltu, kun on pitänyt järjestellä kisoja”, Jaana pahoittelee kuin anteeksi pyydellen.
Tunteita herättävä hevosen paluu
Mutta ne kyyneleet. Ne herahtavat uudelleen Jaanan sinisille silmille, kun hän kertaa, minkälaisen Via Dolorosan hän on käynyt läpi yhdessä Esko-oriinsa kanssa näyttääkseen osaamistaan mestaruustasolla.
Kopsahovin Esko oli ollut ennen Jaanan omistusta pelkästään valjakkohevosena. Jaana osti oriin kuusi vuotta sitten. Hän ehti ratsastaa hevosellaan noin vuoden, kun se joutui ähkyn takia leikkaukseen. Leikkaus sujui huonosti; leikkausta jouduttiin korjailemaan ja hevoselle siunaantui iso tyrä. Ori oli leikkausoperaation jälkeen totaalisesti kaksi vuotta poissa käytöstä.
Nyt 13 vuotta täyttäneellä oriilla Jaana on voinut ratsastaa ainoastaan kolme vuotta tavoitteellisesti, sillä ähkyleikkauksen jälkeistä kahden vuoden paussia seurasi vuoden kuntouttavaa ratsastusta. Paluu kilpakentille tapahtui viime vuonna, kun kaksikko pääsi kisaamaan kansallista koulukilpailua.
”Tyyppinä se hevonen on niin hyvä, että se ylipäätänsä pääsi tänne, on tosi hieno juttu. Se on tunteita herättävää”, Jaana etsii selittäviä sanoja tunteenpurkaukselleen.
Kapasiteettia parempaan löytyy vielä
Kopsahovin Esko (s. 2008; i. Pajatson Poju, e. Veskun Tyttö, ei. Vesku) suunnisti Jaanan talliin hänen hyvän ystävänsä Ritja Jalkanen-Dresslerin vahvalla avustuksella.
”Ritja sanoi minulle, että tämä on sinun hevonen ja toi sen pihaani ja sinne se jäi. Minulla ei ollut osaa ei arpaa tähän.”
Jaana oli siis ensimmäinen, joka kiipesi Eskon kyytiin. ”Se oli niin hieno. Heti oli semmoinen tunne, että sillä oli hieno liikemekaniikka.”
Tällä hetkellä hevonen on parhaassa kunnossa, mitä se ikinä on ollut, mutta se ei Jaanan mielestä vieläkään riitä. Hän uskoo ”ehdottomasti”, että Eskosta löytyy vielä kapasiteettia kehittyä.
”Esko tarvitsee paljon kantovoimaa, sillä varsana sille ei ole sitä voimaa hankittu. Sitä joutuu tekemään hiljakseen koko ajan. Kouluratsastuksessa ei lopu koskaan kouluttaminen ja voiman kasvattaminen.”
Liike on Esko-oriin sielu
Esko on kotikasvatuksessa astuva ori. Se on ollut Jaanalla käytössä omille tammoilleen ja muutama vieraskin on käynyt. Oriilla on kahdeksan jälkeläistä ja se on jättänyt erinomaista luonnetta varsoihin.
Hevosen piti mennä kantakirjaukseen, mutta ähkyleikkauksen takia kantakirjaus on siirtynyt. Luonteeltaan se on erityislaatuinen.
”Se on vähän vakavamielinen. Kotona se astuu tammat hyvin herrasmiesmäisesti ja pystyy sen jälkeen menemään samaan traileriin saman tamman kanssa sanomatta sanaakaan. Eli se on todella, todella nöyrä ja poikkeuksellisen kiltti.”
Jaanan hyvä ystävä Birgitta on sanonut, että kun Esko on karsinassa, se näyttää tavalliselta ruunalta, mutta kun se lähtee liikkeelle, niin silloin siitä tulee esille sen hienous.
”Liike on sen hevosen sielu”, Birgitta huikkaa selän takaa ja saa Jaanalta saman tien pitkän rutistuksen.
Teksti ja kuvat: Jukka Timonen