Näyttelyohjelma 15.9.2024

Tervetuloa Suomenratsujen ja pienhevosten valtakunnalliseen näyttelyyn, Kylämäen Hevostilalle 15.9.2024!

Suomenhevosratsujen ja pienhevosten valtakunnallinen näyttely järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1993 Laakson ratsastuskentällä Helsingissä Suomenratsut ry:n 20-vuotisjuhlien merkeissä. Siitä lähtien näyttelyä on järjestetty vuosittain eri paikkakunnilla ympäri Suomen
.

Tänä vuonna näyttelypaikkana toimii Kylämäen Hevostila Marttilassa. Näyttelykehät sijaitsevat sään salliessa nurmella tai tilavassa 25 x 82 m maneesissa, seuraa opasteita paikan päällä. Näyttelypaikalla palvelee monipuolinen kanttiini missä tarjolla myös makoisa keittolounas ja SuoRa Shop.

Mukaan on ilmoitettu kaikkiaan 58 suomenhevosta, joten Roger Lumbergin ja Terttu Peltosen tuomarikaartia on täydennetty kolmannella tuomarilla, Susanna Freylla, ja näyttely on jaettu kolmeen kehään, jotta saamme aikataulusta mahdollisimman sujuvan ja näyttelypäivästä miellyttävän kaikille osapuolille.

Näyttelyssä nähdään hieno nuorten suomenhevosten esiinmarssi, kun luokkaan 1 ilmoitettiin 40 1-3-vuotiasta varsaa. Suomenratsujen Nuoret-teemavuoden mukaisesti, päätimme panostaa 1-3-vuotiaiden luokkaan 1 jakamalla sen varsojen syntymävuoden mukaan omiin luokkiinsa 1 A-C, joissa kaikissa palkitaan kolme parasta rahapalkinnoin.

Näyttelyn kulku
Kansliassa ei tarvitse ilmoittautua. Hevoset tulevat omalla vuorollaan kehään ja ne arvostellaan numerojärjestyksessä. Arvostelutahdin on arvioitu olevan noin 6-7 hevosta tunnissa, mutta esimerkiksi poisjäännit voivat nopeuttaa aikataulua. Yksilöarvostelussa hevosesta arvostellaan rakenne ja liikkeet, joista annetaan myös pisteet. Hevonen voidaan palkita I, II, III palkinnolla. Näyttelykehässä on kolmio, jota kuljetaan käynnissä ja ravissa myötäpäivään, tuomarin ohjeistuksen mukaisesti. Luokkavoittajan valintaan tulevat luokan päätteeksi kaikki vähintään 38 pistettä saaneet. Kun kaikki luokat on arvioitu, luokkien 1 A-C, 3 ja 4 voittajat saapuvat päivän päätteeksi Best In Show- kehään.

Huomioita hevosen esittämiseen
Maitovarsat ja 1-vuotiaat varsat voidaan esittää riimulla. 2-vuotiaat ja sitä vanhemmat hevoset tulee olla suitsittuna näyttelypaikalla. Hevosen suitsiin tai riimuun kiinnitetään kilpailunumero oikealle puolelle. Esittäjällä saa olla mukana avustaja. Oriit saa esittää vain yli 16-vuotias henkilö. Suosittelemme, että esittäjä varaa hyvät jalkineet, joilla voi juosta sekä siistin esittämisasun ja hanskat. Kypärän käyttö on pakollista kaikilla esittäjillä.

Palkinnot
Hevonen saa yksilöarvostelusta I, II tai III palkinnon ja sitä vastaavan ruusukkeen.  Luokista 1 A-C, 3 ja 4 valitaan väh. 38 pistettä saaneista 3 parasta, jotka palkitaan Suomenratsut ry:n lahjoittamin rahapalkinnoin: I 150e, II 120e, III 100e.  Kaikki rahapalkitut ilmoittavat tili-ja henkilötiedot kansliaan, sillä ilmoitamme tiedot tulorekisteriin.

Muut palkinnot

  • Jokainen tuomari valitsee arvostelemastaan kehästä parhaan esittäjän. Parhaat esittäjät palkitaan Suomen Hevosurheilumuseon lahjoittamilla Presidenttien hevoset -kirjoilla
  • Suomen Hevosurheilumuseo palkitsee myös luokkien 1 A-C VSP:n kirjalla
  • Biofarm Oy on lahjoittanut tuotepaketit kaikille luokkavoittajille
  • Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto palkitsee loimella luokassa 3 parhaan varsinaissuomalaisen tamman
  • Kylämäen Hevostila juhlistaa siittolan 30 v. juhlavuotta lahjoittamalla ilmaisen astutusmaksun parhaalle 3v. tai vanhemmalle tammalle
  • Best in Show palkitaan Suomenratsut ry:n loimella

Yleisön suosikkia voit äänestää SuoRa Shopin pisteellä. Yleisön suosikki palkitaan ruusukkeella ja äänestäneiden kesken arvotaan Suomen Hevosurheilumuseon lahjoittama Presidenttien hevoset -kirja!