Tamma Elminan kohdalla tiimityö on toiminut tehokkaasti. Elmina on nimittäin voittanut laatuarvostelun kolmivuotiaana, ollut toinen viisivuotiaana ja sijoittunut myös kuusivuotiaiden kasvattajakilpailussa kouluratsastuksessa toiseksi. Viime vuonna vasta 7-vuotias Elmina (Eeli-Apeli) osallistui urheasti jo koulumestaruuksiin ja voitti niiden lohdutusfinaalin. Tällä kaudella Kaisa Kähön ja Elminan tavoitteena on päästä finaaliin ja ottaa sieltä sijoitus. Elminan tiimi koostuu tallimestari Tuija Raumanista, joka hoitaa Elminan maastoilun ja muun kevyen liikutuksen, ratsastaja Kaisa Kähöstä (vas.), joka kouluttaa ja kilpailee tammalla, sekä omistaja Satu Peltomäestä. Peltomäki työskentelee Italiassa, joten häntä emme valitettavasti saaneet mukaan kuvaan.
Kiuruvedeltä 25.4. tänä keväänä alkavissa laatuarvostelun karsinnoissa nähdään vuosittain yli 100 suomenhevosta. Niistä useimpien takana on vahva taustajoukko eli tiimi.






