Prix d'Agrimarket luokka järjestettiin 18.4.2010 Porissa. Estekorkeus oli 90cm. Luokka oli avoin suomenhevosille, jotka eivät olleet kilpailleet esteratsastuksessa kansallisella tasolla. sijoittuneet saivat raha- ja tavarapalkinnot. Luokan voitti 16-vuotias ruuna Tähti-Eemeli (i: Tähti-Ajatus, s. 1994) ratsastajanaan Laura Erkkola. Onnea voittajille!
Ratsukko oli iloinen voitostaan ja erityisesti tällaisesta mahdollisuudesta. Erkkolan mielestä tällaiset luokat pitkin maakuntaa ovat hirveän tärkeitä "ruohonjuuritason" suomenhevosharrastajille ja ne tsemppaavat treenaamaan kotihevosia yhä tavoitteellisemmin! "Myös Eemeli on uransa ratsastuskoulun tuntihevosena tehnyt ja tekee yhä, eikä siitä enää tässä vaiheessa aleta mitään SM-hevosta treenaamaan, vaan ne areenat ovat nuorempien. Hienoa on kuitenkin, että tällainenkin tavispolle pääsee näyttämään kyntensä ja suuren sydämensä jossakin vähän "hienommassa" tilaisuudessa! Voin vain kuvitella, kuinka monelle ratsastuskoulumme lapselle Eemelin voitto toimii kannustimena ja esimerkkinä siitä, että niillä samoilla hevosilla, joilla he viikoittain ratsastavat, on mahdollista joskus päästä "parrasvaloihin"."
Erkkolan mielestä luokan rajaus osallistujien suhteen oli erittän reilu, se ei sulkenut pois liikaa hevosia tai ratsastajia, vaan kerrankin ei tarvinnut kisata, joko nopeita poneja, kevyitä puoliverisiä tai 110 hypänneitä paremman tason suomenhevosia vastaan. Muutkin osallistujat olivat Erkkolan kanssa samaa mieltä ja osallistujia oli paljon!
Katso tulokset:
16.5.2010 järjestetään Järvenpäässä Prix d'Agrimarket-koululuokka
Katso lisää:

Palkintojenjako Prix d'Agrimarket esteet 90cm 2010.
Kuva: Vesa Niemenmaa






